Kirjat pinossa

Liityin vuoden alussa (tai edellisen lopussa) Library Thingiin. Se on palvelu, johon voi listata omiaan ja lukemiaan kirjoja ja vertailla niitä muiden kirjastoihin. On siinä paljon muitakin ominaisuuksia, mutta mulla on vielä vähän alkutekijöissään koko juttu. Ilmaiseksi saa liittyä ja tallettaa tietyn määrän (100? 200?) kirjoja, parinkympin maksua vastaan saa listata niin paljon kirjoja kuin huvittaa. En vielä maksanut jäsenyyttä, kun ajattelin näin ensi alkuun käyttää sitä lukupäiväkirjana ja listailla kirjat vaan sitä mukaa kun luen. Sadankin kirjan lukeminen tällä tahdilla kestää muutaman vuoden.

No kuitenkin. Siellä näkyi olevan käynnissä "kansikuvakisa". Library Thing toimii monella eri kielellä, mutta kaikissa kieliversioissa näkyy etusivulla pino englanninkielisiä kirjoja. Nyt eri kielisiä käyttäjiä on haastettu kuvaamaan pino (n. 10 kpl) omankielisiä kirjoja, joita sitten voidaan käyttää eri kieliversioiden omilla sivuilla. En ajatellut osallistua, mutta omaksi huvikseni mietin, mitkä meidän hyllyssä olevista olisivat ne, jotka valitsisin jos pitäisi tiivistä suomenkielinen kirjallisuus kymmeneen opukseen.

Kiimaisen kilometrit on lyhviä

Olen lukenut viimeaikoina pölijää romanttista höttöhömppää monen kirjan verran. Kiintiö tuli viimein täyteen ja kaipasin jotain parempaa. Täällä pohjantähden alla on tullut luettua monta kertaa, lisäksi se tuli vuosi sitten radiokuunnelmana ja nyt vielä elokuvana, että jotain muuta sen piti tällä kertaa olla. Kirjastoon asti en vielä lähtenyt, vaikka aika parantaakin haavat. En enään edes muista oliko se Rami vai Arto joka viime kirjastoreissulla kiipesi kirjahyllyn päälle. Niinpä käännyin oman kirjahyllyn puoleen ja päätin kahlata toiseen kertaan Iijoki sarjan läpi. Oikeasti mun pitäisi nyt mennä sinne kirjastoon, koska 4 ensimmäistä osaa puuttuu enkä lukenu niitä viimeksikään.

Viimeksikin pidin kyllä näistä kirjoista. Varsinkin loppua kohti ne paranivat, kun Päätalon kirjoitustapa tuli tutuksi, eikä kummalliset murresanat olleet ihan outoja. Mutta nyt kirja tuntui mahtavalta heti ensimmäiseltä sivulta lähtien. En minä vielä montaa sivua ole lukenutkaan, mutta kyllä tämä suomen kieli on ihanaa. Ja murteet rikkaus. Kirja aivan vilisee hyviä sanontoja. Suosittelen kaikille. Jos Iijoki hirvittää, niin voi aloittaa Koillismaa sarjasta. on sekin aivan huippu, eikä siinä ole kuin 5 osaa.

Jotta lauantai olisi täydellinen, niin ajattelin lukemisen lisäksi vähän soitella haitaria ja syödä paljon karkkia.

Kotimainen inkapipo

Olen jo jonkun aikaa haaveillut sellaisesta korvaläpällisestä kirjoneulepiposta, jotka olivat muotia joskus 90-luvulla. En vaan ole ehtinyt lähteä metsästämään lankaa, joka täyttäisi seuraavat kriteerit:

1. 100 % eläimen karvaa
2. Ei kutita
3. Värjäämätön mutta värillinen
4. Tuotantotapa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä
5. Hinta taloudellisesti kestävä

Sitten hoksasin että minullahan on kaikki kriteerit täyttävää lankaa: luonnonväristä hahtuvaa vaikka kuinka monta kiekonloppua. En nyt ole ihan varma, ovatko nämä Pirtin kehräämöltä vai Nivalan tilalta, mutta globaalissa mittakaavassa aika lähituotantoa joka tapauksessa. En osannut ajatella hahtuvaa pipolankana, koska sillä on taipumus lörpsähtää tai huopua heti ensimmäisessä pesussa. Tämänmallinen pipo kuitenkin pysyy päässä kiristämättäkin, joten hahtuvahan käy siihen ihan mainiosti.

Niinpä sitten aloin neuloa. Aloitukseen katsoin mallia Jämä-Ullan Nepal-myssystä ja loput sovelsin matkan varrella. Heti kun muutama ensimmäinen kerros oli valmiina, Antti ilmoitti että hänhän tarvitseekin juuri tuollaista pipoa. Että ei pärjää pelkällä karvalakilla ja lohikäärmelakilla ja pääkallopipolla ja liekkipipolla. Tarkemmin ajateltuna asia on kyllä juuri niin. Tämä täyttää sen aukon joka jää karvalakin ja ohuen pipon väliin. Niinpä siitä tulikin Antin pipo. Jonka sitten kyllä Eero omi itselleen. Ja kyllä se minullekin mahtuu